Riski karhukokeessa 1.8.2009

Konekarhu Penu on alustalla liikkuva täytetty karhu joka haisee ja ääntelee kuin oikea karhu. Monia koiria on testattu onnistuneesti Penulla; toiset haukkuvat sitä ammattilaisen ottein kun taas toiset luikkivat häntä koipien välissä pakoon. No, täytyihän akitakin saada testattua konekarhulla, kun kuitenkin on kyse vanhasta japanilaisesta karhukoira rodusta. Niinpä järjestin karhutapahtuman Häijääseen, johon ilmoittautuikin lähemmäs 40 koirakkoa, joista neljä oli akitoja.

riski_ja_karhu2.jpg

 

Riskin vuoro koitti vihdoin iltapäivällä ja pahaa aavistamatta Riski käveli pienen "tekometsän" taa piilotetun karhun luo. Riski kävi epäuskoisesti ensin nuuskaisemassa karhun takajalkaa ja päätti pahan hajun perusteella, että on parempi ottaa askel tai pari taaksepäin. Kun karhu lähti liikkeelle, Riski tiesi heti mitä tehdä; äiskän turviin ja äkkiä! Hetken selän takaa katseltuaan Riski kuitenkin taisi huomata, että ei tässä nyt tainnutkaan olla tosi kyseessä, ja käveli kylmän viileästi ruohotupsun reunaan haistelemaan mielenkiintoisia hajuja, välittämästä karhusta mitään. Tosin, täytyihän sitä välillä katseella vilkaista, ettei se nyt sentään liian lähelle tule.

No se selvisi ainakin (jos se nyt edes oli kovinkaan iso yllätys) että tästä sohvaperunasta ei karhukoiraksi ole. Pisteille emme siis tässä venäläisen ketjukarhukokeen mukaan pisteytettävässä lajissa päässeet ja niinpä Riski jatkaa sitä minkä se osaa; mamman poikana olemista.(:

 

riski_ja_karhu1.jpg

 Hmm... Kumpi tässä nyt olikaan se karhu?