Share |

Tuonnit

Akitoiden geenikanta Suomessa ja maailmanlaajuisestikin on hyvin kapea. Tämä ilmenee monin eri tavoin jalostuksessa, koirien sairastumisena, pieninä pentuemäärinä, lisääntymisongelmina... Jotta rotu pysyisi elinvoimaisena, on tärkeää saada jatkuvasti uusia geenejä jalostukseen ja käyttää jo olemassa oleviakin mahdollisimman laajasti. Ihanne tapauksessa kaikki pentueet syntyisivät eri vanhemmista, eli kaikilla jalostuskelpoisilla terveillä koirilla teetettäisiin pentuja.

Ikävä kyllä asia ei ole ihan näin, sillä Suomessakin on nyt se tilanne, että koirien, joita on käytetty paljon jalostukseen, on todettu kantavan perinnöllisiä sairauksia. Tästä johtuen Suomen jalostukseen käytettäviissä oleva koirakanta on pienentynyt entisestään.

Yksi vaihtoehto geenikannan laajentamiseen on erisukuisten koirien tuonti ulkomailta. Olen koittanut kantaa oman korteni kekoon tuomalla Euroopasta tarkoin harkittuja tuontikoiria juuri sillä silmällä, että ne rikastuttaisivat meidän geenikantaamme. Tuontikoiraa etsiessään on tutkittava tarkasti sukutauluja, vanhempien terveyshistoriaa sekä myös sukujuuria; kaikki tuomani akitat ovat "puhtaita" japanilaistyyppisiä akitoita, eli niiden sukuihin ei missään vaiheessa ole sekoitettu Amerikan akitaa.

Tein tämän sivun kotisivuilleni innoittaakseni myös muita tuomaan akitoita ulkomailta. Autan mielelläni koiran tuonnissa ja sopivan tuonnin etsinnässä. Tässä on tähän asti tuomani koirat listattuna:

 

2007

tuli4.jpg Akita: Chuji des Dragons du Soleil Rouge "Tuli", RANSKA

Tämä oli se ensimmäinen ja jännittävin tuonti.. Tuli vaan kirjaimellisesti t u l i meille isosta Ranskalaisesta kennelistä. Tällä kuvalla Tuli meile myytiin ja kaunishan Tuli kieltämättä kuvassa onkin.

uhka3.jpg

Akita: Joko Tomimopa "Uhka", TSEKIN TASAVALTA

Uhka on unelman täyttymys brindlestä tytöstä. Kielimuuri oli melkoinen Uhkaa tuodessa, mutta silti kaikki onnistui hyvin kun uuden vuoden aattona tyttö vihdoin Suomeen tuli. Kuvassa Uhka ihmettelee uutta kotiaan ensimmäisenä iltanaan Suomessa.

jumi_seisoo.jpg

Akita: Jami Tomimopa "Jumi", TSEKIN TASAVALTA

Jumi tuli siinä Uhkan siivellä - kun kerran lähdin Prahaan asti, niin miksi en toisi toista akitaa samalla. Jumi pääsikin sydämenvalloittjaksi sijoitusperheseen, ja kivespuutoksen takia Jumi  siirtyi myöhemmin kokonaan perheensä omistukseen ja asustelee Turussa.

 

2008

tuska1.jpg

Akita: Chijo de Kiboo Ken "Tuska", RANSKA

Tuska tuotiin vähän pakon saattelemana... Kun sijoituskoti ei saanut tsekeistä toivomaansa brindleä pentua (syntyi vain punaisia), niin se täytyi lähteä hakemaan Ranskasta. Kuva on räpsäisty Ranskan reissulta, mikä oli kokemus sinänsä... Tuskasta on varttumassa upea akita herra. Hän asustaa tyttö akitan kaverina Hyvinkäällä.

fenka3.jpg

Akita: Uzuki z Bambusového Háje "Halla", TSEKIN TASAVALTA

Halla on pitkäaikaisten unelmieni täyttymys valkoisesta akitasta! Puhtaan valkoinen akita on vaan niin kaunis näky. Kuva on yksi niistä monista, joita kasvattaja lähetti minulle, ennen kuin menin Hallaa itse paikanpäältä hakemaan.

lee5.jpg

Akita: Lee Tomimopa "Eino", TSEKIN TASAVALTA

Lee on herttainen pieni poika, jonka pitkälle tassuihin ulottuva punainen väri sai katseen jäämään kiinni... Lee asustelee Teuvalla kotikoirana ja toivoa sopii että Leellä on yhtä ihana luonne kuin sisaruksillaan Uhkalla ja Jumilla.

 

2009 

pikkuhukka1.jpg
Akita: 
Hyakkaryoran Halne Wzgorze "Hukka", PUOLA

ursa5.jpg 



Hokkaido: Ursa Hakugetsu "Ursa", PUOLA
 ai6.jpg

Akita: 
Ai Go Kurume Hirose "Ai", JAPANI
 kita05.jpg

Akita: 
Kita Kachidoki Go Takai Kensha "Kita", JAPANI

 

2010

kuroshiro.jpg


Hokkaido: Chitose Washi Kitami Hokuryuusou "Kuro", JAPANI

Hokkaido: Chitosehou Kitami Hokuryuusou "Shiro", JAPANI 

kibou_1_female.jpg
Hokkaido: Kibou Hakugetsu "Kiusa", PUOLA
img_1588.jpg
Hokkaido: Kurosembon Sapporo Moeresou "Helmi", JAPANI

 

2011

pekka1.jpg
Akita: 
Boken Halne Wzgorze "Pekka", PUOLA
jukka3.jpg
Akita: 
Yukai Halne Wzgorze "Jukka", PUOLA
kina_2.jpg
Akita: 
Kinsenka Halne Wzgorze "Kina", PUOLA
kairaku2monthold4.jpg


Akita: 
Kairaku Halne Wzgorze "Kuma", PUOLA

Akita: Kimiko Halne Wzgorze, PUOLA
tadashi1.jpg
Hokkaido: Nidhøg's Ninigi-No-Mikoto Tadashi "Haru", TANSKA
Akita: Lunnegårdens Sakura, RUOTSI
Akita: Lunnegårdens Hotaru "Hota", RUOTSI
Akita: Lunnegårdens Sayuri, RUOTSI
Akita: Härkilas Pompe IV "Pommi", RUOTSI
pimu1.jpg
Akita: Moriko's Go Jinsei "Pimu", RUOTSI

 

2012

rikkipentunaama
Shiba: Cimei Hitorikko Kamiwaza "Rikki", TSEKIN TASAVALTA

2013

huhupentu.jpg
Akita: 
Yuttari Go Tomimopa "Huhu", TSEKIN TASAVALTA
Mirri2
Kishu: Akane Go Gentle Heart "Mirri", TSEKIN TASAVALTA
asahi-kishu-tuonti.jpg
Kishu: Asahi Go Gentle Heart, TSEKIN TASAVALTA
sussu2.jpg
Akita: 
Suzu Go Akogareno "Susi", PUOLA
masapentu.jpg
Akita: 
Masao Go Akogareno "Masa", PUOLA
katsupentu.jpg
Akita: 
Mitsuo Go Akogareno "Katsu", PUOLA
hakuropentu.jpg
Kishu: Oosaka No Matsuyoshi Go Kishuu Yoshitakasou "Hakuro", JAPANI
img_8101.jpg


Akita: D'Saori-Go  De Dan Jourdain, RANSKA

2014

sam_0373.jpg
Shiba: Souun No Kuromaru Go Ashikaga Souunsou, JAPANI
tauski1.jpg
Akita: Buzan Go Kimpou Kensha "Tauski", JAPANI

2015

IMG_8594m.jpg Shiba: Sikorka Hannibal Poland, PUOLA
Shiba: Sroka Hannibal Poland, PUOLA
kumma4.jpg
Akita: Fubuki Go Gumma Yamaguchi, JAPANI


IMG_1741m.JPG


Akita: D'Toshiyuki Go Mai Te Pora, PUOLA
koira2.jpg
Akita: Tanihibiki Go Zenhosha, JAPANI
mako22.jpg
Akita: Mako Go Hongousou, JAPANI
hisako1.jpg
Akita: Hisako Go Akogareno, PUOLA
IMG_8147m.JPG Hokkaido: Laulava Lintukoira Kumikatsu Kyuden Kitsune, RANSKA

2016

IMG_7642m.JPG Akita: Unkei Go Motodatesou, JAPANI
gin_ruotsi Kishu: Kamishiro Go Ginshun Go Gunrou Towasou, JAPANI
puolantuonti.JPG Kishu: Sabia Go Sakura No Sono, PUOLA
Akita: Ookami Kadzuo, VENÄJÄ
nana.jpg Akita: Ookami Ava Hana, VENÄJÄ
Akita: Ookami Kamilla, VENÄJÄ
Akita: Gorou Go Akogareno, PUOLA